Edelläkävijä taittovirhekirurgiassa
Medilaserin taittovirhekirurgian tarina alkoi 1997 Oulussa, kun silmälääkärit Harri Koskela ja Petri Oksman aloittivat tekemään taittovirheleikkauksia paikallisessa yrityksessä. Varsin pian tämän jälkeen he perustivat Medilaser Oy:n.
Medilaserin ensimmäinen toimipiste perustettiin Kuopioon paikallisen sairaalan tiloihin vuonna 1998. Seuraava toimipiste perustettiin Tampereelle vuonna 1999. Ensimmäiset taittovirhekirurgiset laser-leikkaukset Tampereella tehtiin 21.4.1999 Technolas 217 -laserilla, joka oli ensimmäinen käytössä oleva flying spot –laser. Ensimmäiset kaihileikkaukset tehtiin Tampereella vuonna 1999. Nykyisellään kaihikirurgia näyttelee merkittävää osaa Medilaserin toiminnassa. 2000-luvulla myös plastiikkakirurgiset toimenpiteet tulivat osaksi Medilaserin palveluvalikoimaa.
Taittovirhekirurgia valtaa alaa
Medilaserin toiminnan alkuvuosina taittovirhekirurgiaan suhtauduttiin asiantuntijapiireissä epäilevästi ja alkuvuosien toimenpidemäärät nykypäivään verrattuna olivat vaatimattomia. Taittovirhekirurgian suosio alkoi nousta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmennen puoliväliä kohti. Tähän päivään mennessä Medilaserin kokeneet kirurgit ovat auttaneet jo yli 60 000 asiakastaan pääsemään eroon silmä- ja piilolaseistaan.
Medilaser laajenee
Kysynnän kasvun myötä syntyi tarve perustaa uusia toimipisteitä. Medilaserin kolmas toimipiste perustettiin Jyväskylään vuonna 2004. Varsin pian tämän jälkeen perustettiin toimipiste Lahteen (syksyllä 2006) ja Seinäjoelle (kesäkuussa 2008). Yhdessä Sairaala Eira Oy:n kanssa perustettiin toimipiste Espooseen Medilaser Espoo Oy:n nimellä.
Medilaserin klinikoista järjestyksessääm jo kuudes avattiin Turkuun vuoden 2010 alussa. Klinikka avattiin Terveystalon vanhoihin tiloihin Läntiselle pitkäkadulle laajan remontin jälkeen. Medilaser Oy osti Hämeenlinnassa Linnankatu 9:ssä toimivan Hämeen Silmäkeskus Oy:n liiketoiminnan. Hämeenlinnan toimipisteessä tehdään nykyään kaihi- ja linssileikkauksia sekä laserleikkausten esitutkimuksia. Medilaser Pori avattiin maaliskuussa 2011 ja Medilaser Kotka elokuussa 2011.
Kaikki Medilaserin toimipisteet sijaitsevat keskeisillä paikoilla hyvien liikenneyhteyksien varrella sijaintikaupungeissaan.
Katse tulevaisuuteen
Medilaserissa uskotaan, että yhä useampi haluaa eri elämäntilanteissa päästä eroon silmä- ja piilolaseistaan. Se merkitsee investointia omaan itseensä; työuraan, harrastuksiin tai vain vaivattomampaan elämään. Medilaser pyrkii vahvistamaan asemaansa johtavana yrityksenä taittovirhekirurgiassa ja tarjoamaan luotettavaa ja nopeaa palvelua kaihi- ja plastiikkakirurgiassa sekä yksityispotilaille että julkiselle sektorille. Kysynnän kasvaessa Medilaser on valmis avaamaan uusia toimipisteitä uusille alueille.
