Olli Kunnari

Olli Kunnari on yksi Suomen menestyneimmistä lentopalloilijoista. Hän on pelannut Suomen lentopallomaajoukkueessa yli 250 -A-maaottelua. Uransa aikana on pelannut ammatikseen ulkomailla niin Ranskan, Puolan, Kreikan kuin Turkinkin pääsarjoissa. Kotimaassa hänet on valittu Vuoden Lentopalloilijaksi 2014 ja kotimaan pääsarjassa hänet on valittu parhaaksi pelaajaksi neljästi. Tällä hetkellä Kunnari pelaa VaLePassa.

 

- Näköni heikkenemiseen havahduin 2009, kun en saanut enää selvää teksi-tv:n pienestä präntistä. Näöntarkastuksessa selvisi, että lasit on hommattava. Urheilessa tarvitsin piilareita.

 

- Syy miksi rupesin harkitsemaan näönkorjausta leikkauksella oli nimenomaan piilareiden käyttö pelatessa. Vaikka suurimmaksi osaksi ne eivät haitanneet menoa, niin muutaman kerran on piilari päässyt pelin tuoksinassa tippumaan. Kerran näin on käynyt mm. EM-karsinnoissa Kreikassa. Piilaria ei enää löytynyt ja loput jäljellä olevat pelit oli pelattava ilman.

 

- Kun oli aika ostaa uudet lasit ajattelin selvittää samalla olisiko laserleikkaus omalla kohdallani mahdollinen. Esitutkimuksessa selvisi, että on ja samalla sain tietää mahdollisista vaihtoehdoista sekä niiden eroista. Päädyin Smile-leikkaukseen, sillä toipumisaika on siinä lyhyt ja pääsisin takaisin harjoutuksiin todella nopeasti.


- Leikkaus ei jännittänyt juuri ollenkaan, lähinnä hyvän perehdytyksen ja mukavan henkilökunnan takia. Itse operaatio oli kivuton ja lyhyt. Leikkausaika oli 10.00 ja kotimatkalla olin jo 10.30. Silmien kirvelyä oli noin 3 tuntia leikkauksen jälkeen ja seuraavan viikon aikana silmät tuntuivat välillä kuivilta. Kaukonäkö kirkastui jo seuraavaksi päiväksi, lähinäön kirkastuminen vei omalla kohdallani pari päivää.

 

- Nyt on leikkauksesta mennyt kohta 2 viikkoa ja olen todella tyytyväinen, että menin operaatioon. Hymy tulee joka aamu, kun käsi hamuaa vanhasta tottumuksesta laseja yöpöydältä ja tajuaa, ettei niitä enää tarvitse!

 

Olli Kunnari

(Kuva: Markku "Mäsi"  Mäkinen)