Reklamaatiot

Emmekö vastanneet odotuksiisi?

 

Hoitoon tai palveluun liittyvät muodolliset valitukset pyydetään ensisijaisesti osoittamaan Medilaser Oy:n hallintoon toimitusjohtaja Asko Koskiselle tai kehittämispäällikkö, johtava optikko Tiia Rosenlundille (sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@medilaser.fi).

 

Jos ostettuun palveluun liittyvää erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi Medilaser Oy:n ja kuluttajan välisin neuvotteluin, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (linkki) ratkaistavaksi. Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan (linkki).

 

Mikäli kyseessä on epäily potilasvahingosta, sen arviointi ja korvaaminen kuuluu Suomessa Potilasvakuutuskeskukselle. Kirurginen hoito ei aina tuota toivottua lopputulosta ja siihen liittyy aina riskejä, joiden toteutumista ei kaikissa tapauksissa voida välttää parhaalla mahdollisellakaan hoidolla. Siksi jokainen terveydenhuollon toimija Suomessa maksaa vakuutusmaksuja, joilla Potilasvakuutuskeskuksesta korvataan sattuneet potilasvahingot potilasvahinkolain mukaisesti. Tutustu potilasvakuutuskeskuksen ohjeisiin vahinkoepäilyissä tästä linkistä.

 

Jokaisella Medilaser Oy:n klinikalla on potilasvakuutusasioita varten myös nimetty potilasasiamies, jonka tehtävänä on antaa tietoa potilaan asemasta ja oikeuksista sekä neuvoa potilasvahinkoilmoituksen tekemisessä.